Pete Toivonen

Lastasin kuorman parvekelaseja Kouvolasta, Kymenlaakson ja Keski-Suomen alueelle. Jaoin matkan aikana tavaraa työnantajani Transmaa Oy:n nimissä eri paikkakunnille. Reissu sujui ihan kivasti, kunnes saavuin Jyväskylään.

Jyväskylässä oli muutama paikka jaettavaa ja pian tulikin aika, että piti telata kärrystä lisää tavaraa vetäjään. Siitä sitten taas kohteeseen toimittamaan tavarat. Vielä piti kerran telata lisää kärrystä vetäjään pari lasipukkia. Siinä valmistelin kuormatilaa kerimällä liinat kärrystä ja ovet kiinni. Sitten vetäjän kimppuun ja sinne kuorman varmistus kuntoon, ja kuinka ollakaan, jotenkin epähuomiossa astuin lavalla tyhjän päälle.

Jokainen tietää, että lavalta on matka alaspäin ja se tapahtui osittain pää edellä ja siinä tiputtuani löin pääni vieressä olevaan ajoneuvotrukkiin, joka kulkee auton perässä aina mukana. Hetken keräilin itseäni ja totesin itsekseni, että onneksi on viimeinen paikka, mikä on kyydissä. Lähdin siitä ajelemaan ja kädestä jonka päälle tipuin alkoi voima häviämään ja tällä kädellä ratin pyöritys kävi hankalaksi, sitten alkoi tuntumaan otsassa lämmin tunne, ihan kuin jotain valuisi kasvoille ja vertahan se oli.

Pieni ruhje otsassa, mistä osasikin vuotaa kovasti hetken ja äkkiä se tyrehtyikin. Sain viimeisenkin paikan pois kyydistä ja käsi oli niin kipeä, ettei sillä enää onnistunut ratin pyöritys. Ja siitä ajelinkin Jyväskylässä sairaalaan ensiapuun kättäni näyttämään. Jo vastaanotossa hoitaja kiinnitti huomion otsassa olevaan ruhjehaavaan, joka oli alkanut hiukan vuotamaan, ja äkkiä
siinä lääkärinkin tapasin. Lääkärille kerrottuani tapahtuneen, hän totesi minulle, että kahteen vuorokauteen ei ole asiaa ratin taakse. Sitten tulikin pattitilanne, että millä saisin vetäjän pois sairaala-alueelta, kun en saa ajaa.

Kysyin vielä lääkäriltä, josko ajaisin auton Vaajakosken ABC:lle. Lääkäri totesi, ettei se vaan onnistu, kun on päähän kohdistunut vamma. Sanoin, etten ole huolissani päästä vaan kädestä, mikä olikin aivan veltto ja voimaton. Lääkäri ei antanut vaihtoehtoja, ohjeeksi antoi, että älä käy nukkumaan yksin ja ole ihmisten lähettyvillä, jos tuleekin jotain kun olet pääsi kolauttanut. Soitto työnantajalle josko joku lähtisi hakemaan minua Jyväskylästä, mutta kukaan ei ehtinyt, kun keikat oli kaikilla päällä.

Soitin vaimolle, että josko tulisi hakemaan minua ja sehän vaan passasi hänelle. Sitten taas pähkäilin, miten auton saan sairaalan pihasta pois.

Pian muistin, että Toivosen Pete asuu Jyväskylässä. Pete on Hyvönen Yhtiöt Oy Iisalmen kuski, jonka kanssa olimme tutustuneet Zeibo-sovelluksen kautta. En tiennyt, oliko hän reissussa vaiko kotona, joten laitoin hänelle viestiä. Äkkiä tulikin kysymys, et onko sattunut jotain. Kerroin Petelle, miten oli käynyt. Hetken tuli olo, että täällä ollaan, kaukana Nastolasta, missä asun. Kuitenkin varmaa oli se, että vaimo oli jo matkalla. Petekin vastasi, että homma onnistuu, viedään auto Vaajakosken ABC:n pihaan, kun on haettu kärry perään.

Petellä oli illasta lähtö omiin hommiin ja ilmoitti, että on tulossa sairaalalle, sukulaismiehen kyydillä. Onneksi kaikki tapahtui päivä aikaan, eikä illalla tai yöllä, silloin apua tuskin olisin saanut yhtä nopeasti. Vaimokin soitteli, että onnistuinko saada apua auton siirtoon ja sanoin, että kolleega Jyväskylästä auttaa asiassa.

Sairaalasta ohjeet ja liput laput saatuani lähdin kävelemään takaisin autolle ja odottamaan Peten saapumista. Pian puhelin piippasi, ja Pete sanoi olevansa kohta sairaalalla. Siitä lähdettiin ja haettiin kärry perään ja kohti Vaajakoskea. Matkalla Pete kyseli. mitä se lääkäri sanoi ja kerroin, mitä kerrottiin ja ohjeistettiin. Pete tuumasi, ai et sais olla yksin, etkä nukkua, no mennäänkö Vaajakoskella ABC:llä kahville. Tuumasin, että kyllä vain passaa ja minä tarjoan, vähintä mitä voin tehdä on tarjota pullakahvit kiitokseksi. Siellä turistiin kahvin ja pullan kera niitä näitä.

Sitten Pete sanoi, että olisi lähdettävä, kun työpäivä oli pian alkamassa. Siinä vielä kättä lyötiin ja sanoin Petelle, että en tule ikinä unohtamaan tätä avunantoa.

Ja niin me lähdettiin eri suuntiin, minä autoon odottamaan vaimon saapumista, ja Pete lähti valmistautumaan reissuun. Pian vaimokin saapui, ja ihan ensin hän halasi minua itku kurkussa ja sanoi, että onneksi olet hengissä, olisi voinut sattua huonostikin. Kerättiin vielä reissukamat rekan hytistä ja lähdettiin ajelemaan kotia päin Nastolaan.

Tänä päivänäkin ollaan Peten kanssa jutussa. Näin kirjoittamalla on vaikea saada kaikkea tuotua esiin ja varsinkin sitä kiitollisuutta avusta. Mielestäni Pete Toivonen olisi ansainnut 2018
Ammattina Sankari -palkinnon.

Vinkin lähettäjä: Harri Ruuska